Mielipiteitä

RSS

Julkaisen tässä Satakunnan kansaan lähettämiäni mielipidekirjoituksia kuluneelta vuodelta. Suurin osa on ihme kyllä julkaistu, muutama kärkäs mielipide on ollut palstan toimittajalle liikaa.

Yleensä kuntavaaliehdokkaat aktivoituvat juuri ennen vaaleja kirjoittelemaan, miten heitä risoo tämä ja tuo ja sen asian aion muuttaa. Vaalien välillä on sitten hyvä olla hiljaa. Minulle mielipidekirjoittelu on osa sitä toimintaa millä herättelen ihmisiä ajattelemaan ja ottamaan kantaa. Varsinkin vastakkaisten mielipiteiden ilmaisut  ovat  hyvä merkki siitä, että kirjoitus upposi täysillä.Mikä sen virkistävämpää kuin kunnon väittely!

Leivotaan kakku yhdessä

Olen Sampsa Katajan (SK 22.10.”Kakku pitää ensin leipoa”) kanssa samaa mieltä siitä, että kaupunkimme talouden tulisi perustua vahvaan elinkeinopolitiikkaan.

Kataja arvosteli sitä, että yrityspalveluihin on Porin talousarvioesityksessä esitetty alle prosentti siitä, mitä perusturvaan on osoitettu. Perusturva hoitaa kuntalaisille elintärkeitä, lailla säädettyjä palveluja. Mikä perusturvan budjettia vuosi toisensa perään nostaa, ovat ostopalvelut. Näitä ovat muun muassa yksityisiltä yrityksiltä ostetut vanhusten asumispalvelut ja yksityisten lastensuojelulaitosten palvelut. Ei ole perusturvalautakunnan kokousta, jossa ei käsiteltäisi yksityisten palvelutuottajien hinnankorotuksia. Yrittäjät hinnoittelevat palvelunsa kipurajalle, jolloin palvelun tuottaminen omana toimintana on yhä houkuttelevampaa.

 

Kilpailuttamistilanteessa usein suuret, jopa monikansalliset yhtiöt voittavat helposti pienet, paikalliset yritykset. Perusturvalautakunnassa ollaan oltu tästä kehityksestä huolissaan ja nyt onkin ryhdytty kokeilemaan palveluseteliä vanhusten tehostetussa palveluasumisessa.  Palvelusetelijärjestelmällä voidaan kilpailutus kiertää, jolloin paikallisten yritysten toimintaedellytykset säilyvät ja verorahat jäävät omaan kuntaan.  Palvelusetelin käyttöönotto on tällaisessa kohtaa paitsi kaupungin kädenojennus ja suoraa yritystukea paikallisille yrittäjille myös järkevää, paikallista elinkeinopolitiikkaa. Toivottavaa on, että yrityspuoli huomioi tämän ja pitää kohtuullisella hinnoittelullaan palvelut tarvitsijoiden ulottuvilla.

 

Kataja näkee ongelman ytimenä kateuden. Minä näen asian niin, että yhteistyö julkisen ja yksityisen välillä onnistuu kyllä, kun kuntapäättäjät ymmärtävät vahvan paikallisen elinkeinoelämän olevan kuntatalouden perusta ja yrittäjät ymmärtävät olevansa oleellinen osa rakennettaessa vastuullista yhteiskuntaa.

 

Marika Hiltunen

perusturvalautakunnan jäsen

kunnallisvaaliehdokas (kd)

Pori

Unohdettu voimavara

Väestö ikääntyy ja väestöllinen huoltosuhde eli työikäisten määrän suhde huollettaviin, heikkenee. Puhutaan paljon siitä, miten kalliiksi yli 65-vuotiaiden määrän lisääntyminen yhteiskunnalle tulee. Aktiivinen eläkeläisjoukko luetaan muitta mutkitta vanhusväestöön ja tältä pohjalta rakennellaan kauhuskenaarioita siitä, miten pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta kaatuu omaan mahdottomuuteensa.

 

Keskustelu antaa kuvan, jossa eläkkeelle jäävä henkilö siirtyy suoraan petipotilaaksi. Kuitenkin nyt eläköityvä suuri ikäluokka on parempikuntoista kuin koskaan.  Eläkkeelle jäätyään valtaosa heistä ei suinkaan passivoidu, vaan he ovat aktiivisesti mukana yhteiskunnan toiminnassa. Yksi hoitaa lapsenlapsiaan, toinen sairastunutta omaistaan, kolmas on järjestön vapaaehtoistyöntekijänä. On niitäkin, jotka jakavat välittämistä ja osaamistaan kaikille näille alueille.  Näitä tärkeitä töitä ilmaiseksi tekeviä ei tilastoissa huomioida, eikä heitä muisteta mainita yhteiskuntamme tilasta puhuttaessa.

 

Huomattava osa suuren ikäluokan edustajista on tehnyt pitkän työuran, joten kohtuullisen eläkkeen saajina he ovat merkittävässä osassa palvelujen ostajina ja veronmaksajina, eivät suinkaan julkisten varojen kuluttajina. Sietäisi tehdä laskelmia siitä, mitä yhteiskunnalle tulisi maksamaan, jos tämän ikäluokan varsinaisen työuran jälkeistä työpanosta ei olisi käytettävissä. He ovat yhteiskuntamme voimavara, ei menoerä.

 

Marika Hiltunen

YTK

kunnallisvaaliehdokas(kd)

Pori

Apteekit osana terveydenhuoltoa

Suomalaista, hyvin toimivaa apteekkijärjestelmää ollaan taas romuttamassa. Tällä kertaa kilpailuviraston toimesta. Kilpailuvirasto perustelee muutostarvetta mm. lääkkeiden saatavuuden paranemisella ja hintojen laskulla.

Apteekkariliiton toimitusjohtaja Oksala avasi mielipiteessään (SK 8.9) hyvin, miten virheellisesti kilpailuvirasto vertaa Suomen ja muiden maiden apteekkijärjestelmiä ja lääkkeiden hintapolitiikkaa. Mielestäni hintoja enemmän olisi kuitenkin kiinnitettävä huomiota apteekkijärjestelmämme yhteiskunnalliseen merkitykseen.

 

Yleensä kun rahasta puhutaan, pakkaa moni tärkeämpi asia jäämään sivuseikaksi.  Puheista tuntuu unohtuneen, että apteekit ovat oleellinen osa suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää. Missä muualla voi mennä terveydenhuollon ammattilaisen juttusille ilman ajanvarausta ja maksutta?  Apteekki voi olla jopa pitäjän ainoa terveyspalvelu kun kunta on sulkenut terveysaseman ja pörssifirmoja eivät syrjäkylät kiinnosta.

 

Lääkkeiden asiantuntijana olen hintoja enemmän huolissani lääke- ja lääkitysturvallisuudesta. Suomalaiset apteekit hankkivat lääkkeensä luotettavilta tukkureilta ja asiakas voi olla varma että hänen lääkkeensä on juuri sitä mitä pitääkin. Meistä se voi tuntua itsestäänselvyydeltä, mutta sitä se ei monessa muussa maassa ole.

Ruokakauppojen hyllyillä en koskaan soisi näkeväni lääkepakkauksia. Lääkkeen mieltäminen jokapäiväiseksi leiväksi luo virheellisen ja jopa vaarallisen turvallisuuden tunteen. Ero terapeuttisen ja myrkyllisen annoksen välillä voi olla yllättävän pieni sillä tutullakin lääkkeellä.

 

Apteekin omistaja, apteekkari, on korkeasti koulutettu terveydenhuollon asiantuntija ja yrittäjä, jonka liiketoiminnan lähtökohtana on eettinen ja terveydenhuoltoa kehittävä ote.  Vuosia alalla olleena olen todennut tämän kaikkien työnantajieni kohdalla. Suomalainen apteekki on meidän kaikkien etu, jonka toimintaedellytykset tulee turvata. Tätä hyvää ei tule alistaa sokealle voiton tavoittelulle.

 

Marika Hiltunen

farmaseutti, YTK

Pori

Kysymys elämästä ja kuolemasta

 

Viime aikojen puheenaiheeksi on Vihreiden avauksesta noussut eutanasia. On tavallaan käsittämätöntä, että meidän pitää edes puhua ihmisen oikeudesta tulla tapetuksi kuolemanpelon edessä. Pelostahan asiassa viimekädessä on kyse, kivun pelosta, yksinäisyyden pelosta, pelosta tulevaa tuntematonta kohtaan.

 

Nykylääketieteen keinoin pystytään ihmisen tila hoitamaan kivuttomaksi, eikä ketään tarvitse kivun takia tappaa.  Kivun hoito tuntuu kuitenkin olevan lapsen kengissä. Syinä tähän on sekä riittämätön lääkäreiden ja hoitohenkilökunnan koulutus että asenteet kipulääkkeitä kohtaan. Varsin yleistä on, että jopa omaiset estävät riittävän kivun lievityksen pelätessään mahdollisia haittavaikutuksia tai riippuvuuden kehittymistä, parantumattomasti sairaalla!

 

Saattohoidon tavoitteena on hoitaa kuolevaa ihmistä niin, että hänen viimeisten elinviikkojensa laatu on mahdollisimman hyvää, ilman kipuja tai muuta kuolemaan mahdollisesti liittyvää kärsimystä. Saattohoidossa kuoleva ihminen kohdataan kokonaisuutena, sekä ruumiilliset että henkiset tarpeet huomioiden. Laadukasta saattohoitoa on kuitenkin vain harvoin saatavilla, vaikka sen pitäisi olla yksi yhteiskunnan tehtävistä. Kuolema on jokaiselle yhtä oleellinen ja ainutkertainen tapahtuma kuin syntymäkin. Sitä ei tule sivuuttaa ja piilottaa ovien taakse.  Näemme lähes päivittäin kuolemaa iltauutisten välityksellä, mutta luonnollinen kuolema on haluttu sulkea pois kokemuspiiristämme.

 

Hyvä kuolema (kreikaksi eu-thanatos) pitäisi olla kaikille mahdollinen. Sen ei pidä kuitenkaan tarkoittaa armomurhaa, hengen riistämistä ennen aikojaan. Armomurhalle toinen ääripää on elämän keinotekoinen pitkittäminen silloin kun se aiheuttaa ihmiselle turhaa kärsimystä. Meidän pitäisi voida ja uskaltaa luovuttaa silloin kun sen aika on.

 

Kyse on elämästä ja kuolemasta, niin syvällisistä ja monitahoisista asioista, ettei yhtä ratkaisua ja oikeaa kantaa ole olemassa. Jos eutanasia laillistettaisiin, se olisi ensimmäinen askel siihen, että armomurhaa käytettäisiin esimerkiksi vanhuksen tai vammaisen lapsen kohdalla. Aina löytyy terveydenhuollon ”rationalisoijia”, jotka eivät keinoja kaihda kun tilastot pitää saada kauniiksi ja budjetti kohdilleen.  Yhteiskuntamme pitää olla hyvä paikka niin elää kuin kuollakin, ilman pelkoa ”viimeisestä piikistä”.

 

Marika Hiltunen

KD:n Porin osaston puheenjohtaja

Hyvä ruoka on satsaus tulevaisuuteen

 

A. Saarinen toi kirjoituksessaan (30.9.) esille lasten kouluruuan terveellisyyden mainiten huonolaatuiset rasvat yhtenä puutteena lapsille tarjottavissa aterioissa. Kirjoitus oli täyttä asiaa.

 

Itse en aterioi kouluruokalassa, joten tein kyselyn lähipiirini koululaisille. Kaikki haastateltavat mainitsivat ruuan maun. Joskus ruoka on ihan hyvää, mutta toisinaan sitä ei pysty syömään. Ruuan ulkonäkö on usein yhtä luotaantyöntävä kuin maku. Tätä samaa olen kuullut omilta koululaisiltani, eikä kyseessä ole nirsot, pullalla kasvatetut narisijat, vaan tavallista, vaatimattomilla keittotaidoillani tehtyä kotiruokaa syöneet lapset. Lapset arvioivatkin ruokaa lähinnä se maun ja ulkonäön perusteella, joten niitä voidaan pitää yhtä tärkeinä ominaisuuksina kuin ravintosisältöä.

 

Tutustuin koulujen ruokalistoihin. Kalaa koulussa on kerran viikossa. Hienoa. Tekemässäni kyselyssä selvisi että kala on yleensä ”sitä valkoista”. Oletan sen oleva siis seitiä tai pahemmassa tapauksessa thaimaalaista pangasiusta. Molemmat ovat ravitsemuksellisesti vähäarvoisia, omega3-rasvahappoja sisältämättömiä. Kalan terveellisyys perustuu kuitenkin juuri noihin hyviin rasvoihin.

 

Salaattia ruokalistalla on lähes päivittäin. Hienoa. Kyselyssä kuitenkin ilmeni, että se on pääasiassa vaaleaa jäävuorisalaattia, joka on ravintosisällöltään niin ikään merkityksetöntä, vettä ja torjunta-ainejäämiä, ei juuri muuta. ”Salaatin” joukossa on joskus säilykehedelmiä tai pakastevihanneksia. Niiden ravintoarvon voi jokainen päätellä.

 

Porissa palveluliikelaitos vastaa aterioiden suunnittelusta ja valmistuksesta. Toiminta-ajatuksena on maukas ja ravitseva ruoka. Ajatus on hyvä, mutta toiminnassa se ei näy. Epäilemättä henkilökunta tekee parhaansa annettujen resurssien puitteissa. Laitos on kirjannut päätavoitteekseen tehokkaan ateriatuotannon ja siinä on onnistuttu: paljon ja mahdollisimman halvalla. Suositusten mukaan kouluruokailun pitää kattaa kolmannes päivän ravintotarpeesta, Porissa tämä ei toteudu. Pitää myös muistaa että joillekin lapsille kouluateria on päivän ainoa ateria. Palveluliikelaitos on laatunsa näyttänyt, olisiko aika palata koulujen omien keittiöiden valmistamiin aterioihin?

 

En vähättele niiden kokemuksia, jotka pula-ajan lapsina saivat vain paleltuneita perunoita syödäkseen. Nyt elämme yltäkylläisemmässä yhteiskunnassa kuin koskaan, joten meillä on kyllä varaa ruokkia lapsemme hyvin. Huomisen terveysongelmat estetään tänään. Ravinto on tärkein tekijä kun puhutaan kansansairauksiemme diabeteksen ja sydänsairauksien ennaltaehkäisystä. Kuten jo Hippokrateen ajoista olemme kuulleet: ”ruoka olkoon lääkkeesi”.

 

Marika Hiltunen

farmaseutti, YKT

kunnallisvaaliehdokas (kd.)

Pori

Lääkkeet apteekista

Lääkkeet apteekista

 

Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Osmo Laine kehui kirjoituksessaan (SK 1.11.) kaupan olevan valmis lääkkeiden myyntiin. Aihe nousee keskusteluun aika ajoin ja on omiaan kertomaan kaupan alan lobbareiden tietämättömyydestä lääkkeitä ja lääkehuoltojärjestelmän kokonaisuutta kohtaan. Perustelut lääkkeiden päivittäistavarakauppaan saamiseksi ovat hataria ja jopa harhaanjohtavia.

Yksi Laineen perustelu on parempi palvelu. Ei pelkkä tavara hyllyssä ole mitään palvelua! Joskus marketissa asioidessaan todella tarvitsisi myyjän apua, mutta missään en ole vielä törmännyt varta vasten asiakkaita pongailevaan myyjään joka olisi kysynyt: Kuinka voin auttaa? Pienissä erikoisliikkeissä tätä vielä tapahtuu ja yksi paikka on apteekki. Apteekissa asiakkaalla on aina mahdollisuus tavata terveydenhuollon ammattilainen, ilman ajanvarausta ja vieläpä täysin ilmaiseksi.

Laine väittää syrjäseutujen lääkejakelun helpottuvan jos lääkkeet saisi kaupasta. Päinvastoin, pienten apteekkien toimintaedellytykset heikkenisivät ennestään ja lääkkeiden saatavuus vaikeutuisi. Kaupassa olisi tarjolla todennäköisesti hyvin suppea valikoima, vain hinnaltaan kalliimmat brändituotteet. Apteekilla sitä vastoin on tiettyjä velvoitteita kattavan lääkevalikoiman ylläpitoon. Aukioloajat ovat apteekeilla melko yhtenevät kauppojen kanssa joten varmasti jokainen ehtii lääkkeensä hakea.

Täysin turvallista lääkettä ei ole, ja se ”arkipäiväinenkin” vaiva voi olla oire jostain vakavammasta. Tämä on hyvä pitää mielessä. Lääkettä apteekista haettaessa farmaseutti pystyy hyvin nopeasti arvioimaan kuljetaanko lääkityksen kanssa oikeaan suuntaan vai pitäisikö suuntaa muuttaa. Lääkkeiden myynti kaupan hyllyltä antaa juuri sen harhaisen kuvan että mitä vain voi popsia mihin vain vaivaan.

Lääke ei ole elintarvike ja tämä raja on syytä pitää selvänä.  Nytkin on paljon väärinkäsityksiä lääkkeiden ja ns. ravintolisien suhteen. Kaikenkirjavat luontaistuotteet eivät ole lääkkeitä, mutta eivät harmittomia elintarvikkeitakaan, joten myös niiden myyntiin päivittäistavarakaupan hyllyltä pitäisi suhtautua erittäin kriittisesti.

Laine antaa kirjoituksessaan kuvan, että apteekkiin maksetaan aina lisähinta. Ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Lääkkeiden hinnat ovat erittäin tiukasti säädeltyjä. Ne ovat täysin samat jokaisessa apteekissa. Sitä paitsi lääkkeiden hinnat ovat Suomessa alhaiset muihin maihin verrattuna. Haluaisin nähdä sen kauppiaan joka sanoo asiakkaalle: ”Tässä olisi vastaava, hinnaltaan edullisempi tuote, vaihdetaanko tähän?”. Apteekissa tämäkin on säädelty käytäntö. Nikotiinivalmisteet ovat hyvä esimerkki mitä tapahtuu kun lääke viedään kaupan hyllylle. Hinnat nousevat ja valikoima supistuu.

Apteekkikin on liikeyritys. Apteekin omistaja, apteekkari, on korkeasti koulutettu terveydenhuollon ammattilainen jonka toimintaa ohjaavat eettiset arvot, ei pelkkä tuloksen tekeminen ja voiton maksimointi kuten suurten kauppaketjujen johdoilla.  Keskustelussa usein unohtuukin apteekin tärkeä yhteiskunnallinen funktio osana terveydenhuoltojärjestelmää. Ilman toimivaa apteekkijärjestelmää yhteiskunnan muutenkin korkeat terveydenhuoltokulut voisivat olla moninkertaiset. Väitänpä yhteiskunnan saavan rutkasti terveydellisiä ja taloudellisia hyötyjä juuri apteekkien toiminnan ansiosta.

Oikeaan Laine osuu kommentissaan apteekkimaksujärjestelmän toimimattomuudesta. Siinä olisi paljon parantamisen varaa. Samoin on nykyisen viitehintajärjestelmän kanssa, joka on täysi fiasko. Toimimattomat järjestelmät ovat omiaan murentamaan hienosti toiminutta apteekkijärjestelmäämme. Uusien toimintamallien suunnittelun pitää olla perusteellista ja kokonaisuudet huomioon ottavaa. Ennen kaikkea päätöksiä tehtäessä pitää korostua ihmisten terveys ja hyvinvointi, ei raha ja sen herättämä pohjaton ahneus.

 

Marika Hiltunen

farmaseutti, Pori

Palveluseteli yhteistyön valuuttana

 

Tällä palstalla on esitetty viime aikoina usea mielipide palvelusetelistä. Yhden mielestä elämä ilman palveluseteliä on likimain mahdotonta, toinen ääripää väittää palvelusetelijärjestelmän johtavan julkisten palvelujen loppumiseen, kolmas peräänkuuluttaa palveluseteliä uutena mahdollisuutena.

Palvelusetelin idea voidaan jäljittää 1700-luvulle, jolloin ensimmäiset mallit palvelusetelistä hahmotti Adam Smith teoksessaan Kansojen varallisuus. Mistään uudesta innovaatioista ei siis ole kyse. Palvelusetelimallia alettiin laajemmin kokeilla vasta 1980-luvun alussa Isossa-Britanniassa ja 1990-luvulla malli levisi yksilöä ylistävien uusliberalististen tuulien mukana tänne Suomeen.

 

Palvelusetelin käyttöä määrittelee palvelusetelilaki, jonka yhtenä tarkoituksena on edistää kuntien ja yksityisten palvelutuottajien yhteistyötä. Kilpailuttamistilanteessa useimmiten suuret, jopa monikansalliset yhtiöt voittavat helposti pienet, paikalliset yritykset. Palvelusetelijärjestelmällä voidaan kilpailutus kiertää, jolloin paikallisten yritysten toimintaedellytykset säilyvät, syntyy työpaikkoja ja verorahat jäävät omaan kuntaan.  Palvelusetelin käyttöönotto on tällaisessa kohtaa paitsi kunnan kädenojennus ja suoraa yritystukea paikallisille yrittäjille myös järkevää, paikallista elinkeinopolitiikkaa. Toivottavaa on, että yrityspuoli huomioi tämän ja pitää kohtuullisella hinnoittelullaan palvelut tarvitsijoiden ulottuvilla. Ideaalitilanne olisi jos kunnan kriteereihin palvelusetelituottajasta kuuluisi yhteiskunnallisen yrityksen status. Tuolloin yritystoiminnasta mahdollisesti syntyvä voitto kulkeutuisi takaisin kiertoon kaikkien hyödyksi, ei osakkeenomistajan taskuun.

 

Palvelusetelin puolesta argumentoitaessa mainitaan lähes aina valinnanvapaus. Luodaan mielikuva, jossa palvelusetelillä jokainen voi valita mieleisensä palvelu ja tuottaja palveluiden tavaratalosta. Tosiasiassa valinnanvapaus ei ulotu kovin laajalle, vain kunnan ennalta valitsemiin tuottajiin. Myös palvelusetelillä ostettava palvelu on tarkoin määritelty, toki ekstraa voi hankkia omalla rahalla, siihen on vapaus. Valinnanvapaus on kyseenalaista myös tilanteessa, jossa palvelusetelin saaja ei pysty käyttämään seteliä itsenäisesti. Esimerkiksi dementoituneelle vanhukselle palvelusetelin tarjoaminen tehostettuun palveluasumiseen on palveluseteli-idean väärinkäyttöä.  Asumispalveluiden kaltaiset monitahoiset palvelukokonaisuudet, joiden tuotteistaminen saati hinnoittelu ovat yksiselitteisesti tuskin mahdollisia, eivät edes kuuluisi markkinoille, vaan julkisen sektorin tulisi tuottaa ne itse.

 

Yksi palvelusetelilain tarkoituksista on palveluiden saatavuuden parantaminen. Porissa tuntuu olevan mahdotonta järjestää lapsiperheille kotiapua, vaikka se kunnan lakisääteinen tehtävä onkin. Tällaisessa tapauksessa palvelusetelillä voidaan osin paikata puute. Tällöin palvelusetelillä luotaisiin lisäksi kauaskantoisesti järkevää sosiaalipolitiikkaa kun perheiden ongelmien kasautumista saataisi ajoissa ehkäistyä.  Myös jonojen purku esimerkiksi ruuhkautuneessa hammashoidossa voisi olla yksi paikka palvelusetelin käytölle.

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat jo kauan olleet ”hyvinvointimarkkinoiden” kauppatavaraa. Parhaimmillaan palveluseteli toimii näillä markkinoilla julkisen ja yksityisen välisenä valuuttana, molempia vahvistaen ja yhteistyön edellytyksiä luoden. Yhteistyö onnistunee, kun kuntapäättäjät ymmärtävät vahvan paikallisen elinkeinoelämän olevan kuntatalouden perusta ja yrittäjät ymmärtävät olevansa oleellinen osa rakennettaessa vastuullista yhteiskuntaa.

 

MARIKA HILTUNEN

Porin kristillisdemokraatit

Politiikkaa ja perusturvaa

 

Porin paikallispolitiikka sai kaivattua piristystä taannoisesta budjettiväännöstä. Toivottavasti kisailu kantaa vielä kauas ja herättää hedelmällistä keskustelua. Se takaa, ettei ainakaan näillä lehtereillä tarvita torkkupeittoja. Negatiivista keskustelulle on ollut hillitön loanheitto. Kokoomuksen edustajien käytöksen toisaalta ymmärtää kun kiukku käy yli järjen, siinä hihojen lisäksi palavat sillat.

Kristillisdemokraattien puolesta totean seuraavaa: kristillisdemokraatit eivät ole minkään puolueen apupuolue, sen olemme osoittaneet. Meillä ei ole tarvetta kumarrella toisten ideologioiden mukaan vaan paras argumentti voittakoon. Jos ollaan menossa väärään suuntaan, on korjausliike rohkeasti tehtävä, eikä vain jääräpäisesti pidetä karille vievää kurssia, seurauksista välittämättä. Yhteistyö on tärkeää ja sen voimalla politiikkaa tehdään, mutta kokonaisuus ja yhteinen etu on oltava etusijalla, ei se, kenenkä kelkassa mennään.

Perusturvan määrärahat ovat jo vuosia olleet törkeän alibudjetoinnin kohteena. Lisärahalla tätä ollaan nyt aavistuksen korjaamassa, mutta ei lähestulkoonkaan riittävästi. Perusturvan menoja lisää mm. palkkakustannusten ja vuokrien nousu. Eikä siinä mitään, hoitaja on palkkansa ansainnut. Kaupungin oman yhtiön korottaessa vuokria, kuten nyt perusturvan kohdalla, olisi syytä ajatella kokonaisuutta tarkemmin. Kiinteistönhuoltokulut ovat nousseet, mutta mukana on myös rahankierrättämisen makua. Tämänkaltaiset asiat tulisi olla läpinäkyvämpiä tässä rahanpyörityksen tiimellyksessä.

On selvää että taannoinen kuntaliitos, sosiaali- ja terveystoimen yhdistäminen, yhteistoiminta-alueen käynnistys ja meneillään oleva organisaatiomuutos perusturvassa kysyvät rahaa. Kun muutosvaiheet käydään läpi taitaen ja huolella, taloudellisestikin niihin panostaen, on mahdollisia säästöjä odotettavissa, mutta viiveellä. Tämänkin seikan luulisi olleen laajasti tiedossa ja ymmärryksessä kun uudistuksiin lähdettiin, poru tässä vaiheessa on turhaa.

Perusturvassa oma toiminta ja velvoitetehtävät vaativat lisärahaa. On aivan oikein että kunnan omaan palvelutuotantoon ja osaamiseen panostetaan. Todella mittava menojen kasvu tapahtuu kuitenkin ostopalvelujen alueella. Voidaan vain miettiä mihin lisääntyvä palvelujen osto oman toiminnan ulkopuolelta kaikkine kilpailutuksen kommervenkkeineen vielä johtaa.

Kristillisdemokraattina olen vahvasti sitä mieltä että meidän on edelleenkin pidettävä huolta niistä jotka apua eniten tarvitsevat, lapsista, vanhuksista, sairaista ja köyhistä. Meidän tulee varmistaa että perusturva on se luotettava suojaverkko joka ottaa vastaan kun joku putoaa yhteiskunnan juoksupyörästä. Meistä kukin vuorollaan voi joutua siihen osaan.

 

Marika Hiltunen

KD:n Porin osaston pj.

perusturvalautakunnan jäsen

Lapsiperheille apua ajoissa

 

Yhä useampi lapsi voi kotonaan huonosti. Tähän haetaan usein syytä vanhemmuuden ja auktoriteettien puuttumisesta. Lastensuojelualan yrittäjä toi näitä seikkoja esille kirjoituksessaan (SK-mielipide 20.11.11). Hän sivusi myös tärkeää asiaa, lapsiperheiden kotipalvelua.

Lapsiperheille kohdistetulla kotipalvelulla voidaan auttaa kriisiytynyttä perhettä pahempien ongelmien yli. Perheen avuntarpeen taustalla on usein vanhemman väsymys ja siitä seuraava masennus. Elämänhallinta on kadonnut lapsiperheen arjen keskellä. Myös vanhemman äkillinen sairastuminen voi oleellisesti haitata arjen perustehtävistä suoriutumista. Kotipalvelulla annettu konkreettinen lastenhoito-, siivous- tai ruoanlaittoapu voi kantaa vaikeimman yli ja auttaa vanhempia jaksamaan yhdessä vastuun kantaminen tai auttaa yksinhuoltajaa selviämään lasten kanssa.

Kunnallisten kotipalvelujen määrä perheille on viime vuosikymmeninä rajusti vähentynyt. Vuonna 1990 kotiapua sai reilut kahdeksan prosenttia lapsiperheistä, kun vuonna 2007 apua sai enää alle kaksi prosenttia. Nyt vuonna 2011 on avun saanti enää murto-osa aiemmasta. Lastensuojelun asiakkaiden määrä kaksinkertaistui 1990-luvulla ja kehitys on jatkunut samansuuntaisena tälle vuosituhannelle, tilanteen ollessa nyt hälyttävä. Niukentunut apu on riittänyt vain sitä kaikkein eniten tarvitseville, lähinnä lastensuojeluperheille, samalla kun uhkaavien kriisien ennaltaehkäisy on jäänyt hoitamatta.

Sen lisäksi että ennaltaehkäisevän perhetyön avulla voidaan vähentää inhimillistä kärsimystä, sen avulla voidaan saavuttaa suuria säästöjä yhteiskunnalle. Huostaanoton kustannukset ovat useita kymmeniä tuhansia euroja vuodessa, kun taas kotona tehtävän perhetyön vuosikustannus on työn laajuudesta riippuen korkeintaan muutamia tuhansia euroja. Huostaanottojen määrän kasvaessa palvelujen suuntaamista huostaanottojen ennaltaehkäisyyn tarvitaan kipeästi. Lapsiperheille annettava kotiapu toimii yhtenä merkittävänä ennaltaehkäisevänä palveluna.

Lapsiperheiden kotipalvelu on sosiaalihuoltolain mukaista sosiaalipalvelua. Se on tavoitteellista, yhdessä perheen ja yhteistyötahojen kanssa tehtävää vanhemmuuden ja arjesta selviytymisen tukemista. Keskeisenä tavoitteena on perheen omien voimavarojen vahvistaminen. Lakisääteisyydestään huolimatta esimerkiksi Porista puuttuu lapsiperheille suunnattu kotipalvelu.  Perusturvatoimen tavoitteisiin vuodelle 2012 on kirjattu huostaanottojen vähentäminen, lisäksi lapsiperheiden kotipalveluun on resursoitava toiminnallisin muutoksin. Ilman taloudellisia resursseja nämä lauseet jäävät taas pelkäksi sanahelinäksi. Miten on Porin kaupunginvaltuutetut, saadaanko lihaa luiden päälle?

MARIKA HILTUNEN

perusturvalautakunnan jäsen (KD)