Eduskuntavaalit 2023 / Riksdagsvalet 2023

104Veera Männistö

taloustieteen ja data-arkkitehtuurin ylioppilas, KD Nuorten 2. vpj.
Vaasan vaalipiiri, Vaasa

Poliittiset teemat / Politiska teman

Suomi tarvitsee kestävämpää taloudenpitoa. Valtion talous rakennetaan kestävämmäksi haittaveroin sekä kaikkia tuloluokkia koskevin verokevennyksin. Näin saadaan kannustusta kulutukseen sekä BKT vakaammalle tasolle. Suomen Pankin tuoreen talousennusteen pohjalta on hyvä keventää ansiotuloverotusta yksityisten investointien lisäämiseksi ja kulutukseen kannustamiseksi.
Suomen on siis tehtävä elinkeinojen toteuttamisesta kannattavaa. Potentiaali eksponentiaalisen kasvun yritysten – yksisarvisten – lähettämiseen maailmalle löytyy, ja siksi turhat yritystuet on korvattava kohdennetuimmilla.

Esittely / presentation

Olen taloustieteen ja data-arkkitehtuurin ylioppilas Veera Männistö, KD:n ehdokas Vaasan vaalipiirissä. Haaveilen yrittäjyydestä ja vapaa-ajallani maalaan, patikoin ja luen. Johdan Suomen KD Nuoria toisena varapuheenjohtajana ja olen toiminut luottamustoimissa Järvenpään tarkastus- ja kaupunkikehityslautakunnissa kaksi vuotta.
[email protected]
Ylös